29.1.13 Perinnekäsityöt

”Marttoja on kaikenikäisiä, -kokoisia ja -näköisiä. Marttoja yhdistää tekemisen meininki. Yhdessäoloa, tekemisen riemua ja iloa.” 

Näillä sanoillahan martat itseään mainostaa. Eikä turhaan. Martta-majalle kokoontui 34 marttaa ja juuri tuota riemua ja iloa yhdessäolossa oli.

34 martan joukossa oli jo viisi vuosikymmentä marttailua harrastaneita ja ensimmäistä kertaa marttailtaan osallistuvia. Me kaikki luontevasti yhdessä.

Martaksi tulevan ei tarvitse sopia tiettyyn muottiin. Esittelykierros osoitti, että mukaan mahtuu monen eri taidon osaajaa, monesta eri asiasta kiinnostunutta, monta uutta oppimaan tullutta. Usein on ollut ystävä, joka on saanut houkuteltua mukaan. Ja niin se sana kiertää.

Marttailussa on ehkä vain yksi vika; siihen voi jäädä koukkuun. Kuten monelle on käynyt. Mutta ei se ole paha riippuvuus. Jos on valmis ottamaan riskin, että marttailu vie pikkusormen, kannattaa lähteä marttailtaan. Jos taas on valmis antamaan pikkusormen lisäksi koko käden, kannatta osallistua myös maanantai- aamuna kokoontuvaan askartelu/käsityöryhmään, puuhapajaan (on muuten oiva nimi). Martat muuten lupasivat, että he saavat jokaisen peukalon siirtymään keskeltä kämmentä oikealle paikalleen.

Perinnekäsityöillassa oli ihailtavana eri työtavoin valmistettuja käyttö- ja koristekäsitöitä, aina 1930-luvulta lähtien.

Etu-, risti-, varsi-, laaka-, side-, ketju-, pykäpistot näkyivät paikalle tuoduista töistä. Esillä oli valkokirjontaliinoja, käspaikkoja, huoneentaulu, peittokirjontaa, revinnäistöitä, kangaspuissa kudottua karjalaista punapoimintaa, munkinvyötä ja pohjalaista kilpikangasta.

 Lahja Valkeamäen äidin kirjontatöitä 1930-40 luvulta. Käspaikassa pistoina on käytetty tyttöä kuvaavassa työssä, ketju- sekä varsipistoja  ja kukka-aiheisessa käspaikassa on etu- ja varsipistojen lisäksi myös side- ja pykäpistoja.

Lahja Valkeamäen äidin kirjailema huoneentaulu 1930-40 luvulta, kirjonta on tehty ketju-, laaka- ja varsipistoilla.

Jämsän perinnesukkia saimme myös tutkia, sen konttineuletta.

Tuuterin kansallispuvun rekkokirjonta ja hihalaput olivat juuri alkuvaiheessa ja tämä johdattikin meidät perinteisiin tekstiilikäsitöihin.

Kansallispuvuissa käytettyjä pirtanauhoja. 

Kansallispukuihimmehan, jotka ovat 1700–1800 luvulta museaalisten löytöjen mukaan valmistettuja, on sisältynyt kaikkia näitä edellä mainittuja työtapoja ja paljon laajemminkin. Kansallispukujen esiliinojen ja paitojen kirjonnoissa, revinnäisissä, neulepitseissä, nyplätyissä osissa (esiliinan pitsit ja tykkimyssyt) säilyykin monipuolisesti perinnettämme. On paljon perinnenauhoja, jotka kuuluvat kansallispukuihimme, pirtanauhat ja iskuhapsu niistä yleisimpiä. Viitelöityjä ja ristikkonauhoja käytettiin sukkanauhoina. Kansanomaisesti nauhojen jaottelusta tulee pitkä lista, on kuteettomat (esim. punokset, letitykset) ja kuteelliset nauhat (näissä on loimi- ja kudelangat).

Muinaispukujen tallenteita on 1100-luvulta olevia lautanauhoja, näitäkin on jokaisen mahdollista opetella. Peittokirjontaa on tallennettu 1800- luvulta Lempäälässä, siellä edelleen tehdään seinävaatteita perinteisin tavoin.

Erilaisia lautanauhoja, joita käytettiin mm. kansallispukujen sukkanauhoina ja muinaispukujen sidonta ja koristenauhoina

Fransu-solmuilla valmistettu kaitaliina: Lahja Valkeamäki 1990 luvulta oleva työväenopiston kurssityö.

Lahja Valkeamäen etupistokirjontaa tyynyliinasta, työ on 6 lk:n kansakoulutyö, v.1958

Karjalaista punapoimintaa Anitta Hakolan työssä 1990 luvulta. 

Perinnekäsitöitä, revinnäisten lisäksi ovat pohjaompelu, käpypitsit ja nypläys, näistä ei ollut mallitöitä.

Linkki vinkki perinteeseen

fransun tekovaiheet, fransusolmut

www.kaspaikka.fi