Palomäentien 2 C-rapun ovi kävi tiuhaan, kun Jämsän Martat
pitivät ovensa auki. Vieraskirjaan eivät aivan kaikki nimeään kirjoittaneet,
joten tarkka kävijämäärä jäi saamatta. Mutta arviomme pyöri siinä sadan kävijän
kieppeillä. Siitä voi päätellä, että tunnelma oli tiivis ja lämmin.
Martta-toiminnan lisäksi kävijät saivat tutustua mitä
kaikkea martat ovat talven mittaan käsillään aikaan saaneet. Tämän kevään
hittinä olivat lorupussit. Uusi tuote tälle vuodelle on myös mollamaija.
Sellainen aivan aito molla.
Käsitöiden lisäksi myös leivonnaisia ja muuta syötävää oli
myynnissä. Arpajaisten suosio on aina taattu, eikä arpoja kaikille
riittänytkään.
Aamupäivän tarjoilussa oli kahvin särpimenä munkkeja ja
iltapäivästä pullaa. Mikäpä olisi ollut mukavampi paikka poiketa
kahvittelemaan. Kahvittelun merkeissä tavataan sitten myös Ars Jok´Varsissa
heinäkuussa Jokivarren kivikoululla. Keväällä kokoonnutaan martta-illoissa
vielä kesäkuulle asti. Muista katsoa päivitetty toimintakalenteri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti