Villiyrtit,
villivihannekset niitä meillä on piha täynnä, mutta niille ei
monikaan ole vielä oppinut arvoa antamaan. Rikkaruohoina pitämämme
voikukat ovatkin oivaa salaattia. Sinikka oli meille kerännyt
lajitelman villivihanneksia malliksi ja vaikka vuohenputki maistuikin
tottumattoman suussa kitkerälle oli nokkospesto herkullista.
Nokkonen on kaikille tuttu kasvi, myöskin eniten käytetty. Lehdet kiehautetaan ja puristetaan kosteus pois. Lehdet ovat valmiina käyttöön pinaatin tapaan.
NOKKOSPESTO
n. 5 dl nokkosen lehtiä
½ dl auringonkukan siemeniä
1 valkosipulin kynsi
½-1 dl oliivi- tai rypsiöljyä
1 rkl sitruunamehua
½ dl parmesaanijuustoa
Kiehautetut lehdet ja muut aineet, juustoa lukuunottamatta, laitetaan korkealaitaiseen astiaan, jossa ne voidaan hienontaa sauvasekottajalla. Lopuksi joukkoon käännellään parmesaaniraaste. Tarjoile esim kalan tai paahtoleivän kanssa.
Muita syötäviä kasveja ovat:
Vuohenputki: pinaatin tapaan, kuivattuna ja nuorena salaattiin
Poimulehti: salaattiin
Maitohorsma: uudet versot höyrytettynä
Piharatamo
Voikukka: lehdet salaattiin
Pihatähtimö eli vesiheinä
Luonnossa on runsaasti tuttuja kasveja, joita voidaan käyttää ravinnoksi. Tärkeää on, että poimimme vain tunnistettuja kasveja. Kasvupaikan on oltava tarpeeksi kaukana tiestä, noin 10-20 metriä. Kasveja saa pomia, mutta oksia ei saa taittaa puista.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti